Your browser version is outdated. We recommend that you update your browser to the latest version.

Kilpailukutsu

 

Kaakkois-Turun alueen lippukunnat toivottavat kaikki pt-kilpailusta kiinnostuneet partiolaiset tervetulleeksi Lounais-Suomen partiopiirin syyskilpailuihin 11.-12.9.2021 Turkuun. Kilpailussa ratkotaan avoimen kilpailun mestarit sekä Lounais-Suomen partiopiirinmestaruudet.

 

Säännöt

Kilpailussa noudatetaan Lounais-Suomen Partiopiirin 1.4.2019 voimaan tulleita partiotaitokilpailujen sääntöjä ja Suomen Partiolaisten turvallisuusohjeita.

 

Osanotto-oikeus

Osanotto-oikeus on Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n vuoden 2021 jäsenmaksun maksaneilla partiolaisilla. Vartion jäsenen katsotaan kuuluvan siihen lippukuntaan ja piiriin, johon hänet on Kuksajäsenrekisterissä merkitty, ellei kyseinen piiri vahvista kilpailijalle muuta lippukuntaa. Lisäksi kilpailuun voivat osallistua ilman jäsenmaksun maksamista partioon tutustujat, jos he eivät ole aiemmin osallistuneet partiotaitokilpailuun kilpailijana, sekä ulkomaisten partiojärjestöjen jäsenet, jotka ovat järjestäjän toimesta vakuutettuja tai joiden vakuutusturvasta on muuten voitu varmistua.

Lounais-Suomen Partiopiirinmestaruudesta kisaavan vartion kunkin jäsenen tulee kuulua johonkin L-SP:n lippukuntaan ja kilpailuvartion tulee edustaa L-SP:n lippukuntaa, johon vähintään yksi kilpailuvartion jäsen kuuluu.

 

Sarjajako

Kilpailuvartion jäsenten iät lasketaan vuoden 2021 loppuun mennessä täytetyin vuosin (31.12.2021) Avoimen kilpailun mestarit ratkotaan kaikissa sarjoissa. Piirinmestaruuksista kilpaillaan samoajien ja vaeltajien sarjoissa. Kevyessä sarjassa ei kilpailla piirinmestaruudesta.

 

SININEN, SAMOAJA NAISET

Kilpailuvartiossa on neljä 14-18-vuotiasta jäsentä, jotka ovat kaikki naisia. Kilpailuvartion yhteenlaskettu ikä saa olla korkeintaan 68 vuotta. Kilpailureitin pituus on sinisessä sarjassa enintään 20 kilometriä.

 

PUNAINEN, SAMOAJA AVOIN

Kilpailuvartiossa on neljä 14-18-vuotiasta jäsentä. Kilpailuvartion yhteenlaskettu ikä saa olla korkeintaan 68 vuotta. Kilpailuvartion pituus on punaisessa sarjassa enintään 20 kilomeriä.

 

RUSKEA, VAELTAJA NAISET

Kilpailuvartiossa on kolme vähintään 18-vuotiasta jäsentä, jotka ovat kaikki naisia. Sarjan sisällä ratkotaan vaeltajaikäkauden mestaruus niiden vartioiden kesken, joiden kaikki jäsenet ovat 18-23-vuotiaita. Kilpailureitin pituus on ruskeassa sarjassa enintään 28 kilometriä.

 

HARMAA, VAELTAJA AVOIN

Kilpailuvartiossa on kolme vähintään 18-vuotiasta jäsentä. Sarjan sisällä ratkotaan vaeltajaikäkauden mestaruus niiden vartioiden kesken, joiden kaikki jäsenet ovat 18-23-vuotiaita. Kilpailureitin pituus on harmaassa sarjassa enintään 28 kilometriä.

 

KELTAINEN, KEVYT SARJA

Kilpailuvartiossa on 2-5 vähintään 15-vuotiasta jäsentä. Kilpailureitin pituus on keltaisessa sarjassa enintään 20 kilometriä. Sarja toteutetaan yökilpailuna.

 

Kaksikielisyys

Kilpailun kaikki tehtäväkäskyt käännetään tarvittaessa myös ruotsin kielelle. Kilpailuvartiot, joiden äidinkieli on ruotsi, saavat tehtäväkäskyt halutessaan ruotsin kielellä.

 

Ilmoittautuminen ja osallistumismaksu

Kilpailuvartion johtaja ilmoittaa vartionsa kilpailuun Kuksan kautta osoitteessa kuksa.ptkis.at viimeistään torstaina 26.8.2021 klo 23.59.

Ilmoittautumiseen tarvittavia tietoja voi muokata ja niitä voi lisätä ilmoittautumisajan loppuun 26.8.2021 saakka.

Jälki-ilmoittautuminen on mahdollista torstaihin 2.9.2021 asti edellä mainitulla tavalla.

 

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa mahdolliset erityisruokavaliot sekä vartion majoitustarve ennen kilpailua. Vartiot voivat samalla halutessaan tilata iltapalan ja aamupalan. Ilta- ja aamupala on tarkoitettu kisakeskuksessa yöpyville, ei kilpailun aikana nautittavaksi. Ylimääräiset ateriat laskutetaan osallistumismaksujen kanssa. Aterioiden hinnat kerrotaan ilmoittautumislomakkeessa.

 

Osallistumismaksu

Kilpailun osallistumismaksu: 70€

Huoltajapaketti: 20€ Huoltajapaketin hinta varmistuu 31.5.2021 mennessä.

Jälki-ilmoittautumismaksu: 140€ /vartio

 

Lounais-Suomen Partiopiiri ry laskuttaa lippukuntaa ilmoittautumisen yhteydessä annettujen tietojen mukaisesti.

Osallistumismaksu sisältää kilpailussa jaettavan materiaalin, mahdolliset kuljetukset kilpailun aikana, lämpimän aterian sekä peseytymismahdollisuuden kilpailun jälkeen, lattiamajoituksen (pe-la) sitä tarvitseville, mestaruusmitalit, kunniakirjat ja palkinnot parhaiten menestyneille vartioille. Kilpailusta poisjäävän vartion maksuja ei palauteta, mutta lippukunta voi asettaa tilalle toisen vartion samaan sarjaan.

 

Huoltajat

Jokaisen kokonaan alaikäisistä kilpailijoista koostuvan vartioiden tulee nimetä täysi-ikäinen huoltaja ilmoittautumisen yhteydessä ja antaa puhelinnumero, josta huoltaja on tavoitettavissa koko kilpailuviikonlopun ajan. Huoltajan läsnäoloa kilpailupaikalla ei vaadita, mutta mahdollisuus siihen tarjotaan. Kilpailupaikalla oleva huoltaja voi ostaa huoltajapaketin viikonlopuksi hintaan 20€. Huoltajapaketti sisältää lattiamajoituksen omin yöpymisvarustein kilpailukeskuksessa ja ruokailut kilpailun ajaksi. Mahdollinen perjantain iltapala ja lauantain aamupala on varattava erikseen. Huoltajapaketin voi ostaa ilmoittautumisen yhteydessä.

 

Vuoden 2020 Lounais-Suomen Partiopiirin mestarit (Keskipiste 12.-13.9.2020)

Sininen: Lentävät lehmät, Leirisiskot

Punainen: Tuh0ava k1rves, Koroisten Ritarit ry

Ruskea: Elma, Littoisten Pirtapiiat

Harmaa: Wanhat Kotkad, Turun Sinikotkat

 

Järjestäjät

Kaakkois-Turun alueen lippukunnat

Kilpailujen järjestäjien yhteystiedot löydät täältä

Cookie Policy

This site uses cookies to store information on your computer.

Do you accept?